Kuvauspaikoilla voi usein olla kymmenittäin ihmisiä, painavia valaisimia ja lavasteita sekä liikkuvia ajoneuvoja. Relityhenkisissä tuotannoissa usein jo lokaatio, kuten viidakko, vuorenrinne tai tunturi, on omiaan lisäämään työryhmän ja esiintyjien loukkaantumisriskiä.

Tyypillisimpiä kuvausympäristössä sattuvia onnettomuuksia ovat kompastumiset, putoamiset, kaluston tai lavasteiden kaatuminen ihmisten päälle, painavien esineiden nostaminen epäergonomisesti, tuotannon ajoneuvojen kolarit, sähköiskut sekä pyrotekniikan käytöstä aiheutuvat loukkaantumiset. Toisinaan onnettomuuksien taustalla on puuteellinen tai virheellinen turvalaitteiden käyttö (putoamissuojaimet, henkilökohtaiset suojavarusteet, tarkoituksenmukaiset jalkineet jne.).

Ulkoilmassa tapahtuvissa kuvauksissa altistuminen sekä kesähelteelle että pakkaselle aiheuttaa usein vähintäänkin lieviä loukkaantumisia tai oireita, jotka olisivat hyvällä ennakkosuunnittelulla ja varautumisella vältettävissä. Myös tuotannon aikataulun aiheuttama paine ja psyykkinen stressi lisäävät onnettomuusriskiä. 

Tuotannon alkuvaiheessa olisi hyvä nimetä työryhmästä henkilö, jonka vastuulla (ja myös velvollisuutena) turvallisuusasiat ovat. Tyypillisesti turvallisuusasioista voi vastata tuottaja, apulaistuottaja, tuotantopäällikkö tai joissain tilanteissa myös location manager. Usein on kuitenkin tarpeen palkata tähän tehtävään täysin erillinen henkilö, joka ideaalitilanteessa valvoo suunnitteluprosessin lisäksi turvallisuuden käytännön toteutumista myös kuvausvaiheessa.

Tuotannon turvallisuuden suunnittelua voi lähestyä kolmivaiheisesti: vaarallisten tilanteiden tunnistaminen, riskien arviointi ja tarpeellisten toimenpiteiden toteaminen riskien minimoimiseksi.

Tuotannon turvallisuussuunnitelmaa laadittaessa tulisi jo alkuvaiheessa käydä läpi mahdollisia erityisiä riskejä, kuten erikoistehosteet, stuntit, poikkeavan vaaralliset kuvausolosuhteet (korkea ilmanala, avomeri, viidakko, tunturi, aavikko, rikollisuus jne.), liikenne ja matkustaminen, kuvauslokaation mahdollinen sijainti kaukana yhteiskunnan palveluista tai työryhmän suuri henkilömäärä. Tässä vaiheessa on myös asianmukaista pohtia, voisiko osaa riskeistä minimoida ilman, että taiteelliset tai sisällölliset ratkaisut kärsivät liikaa.

Kun tuotantoon liittyvät erityiset riskit on tunnistettu, tulee harkittavaksi turvallisuuteen liittyvän hekilökunnan palkkaaminen kuvausjakson ajaksi. Tässä pohdinnassa tuotannon alkuvaiheessa rekrytoitu turvallisuuden ammattilainen on avainasemassa. Lokaatiokohtaisesti saatetaan tarvita paikalle muun muassa ensiapu- tai ensihoitohenkilökuntaa, lääkäri, palokunta, pintapelastajia, sukeltajia, henkilöturvallisuuden ammattilaisia tai liikenteenohjaajia sekä myös edellä mainittuihin tehtäviin soveltuvaa kalustoa. Useimmiten edellä mainitut palvelut ovat saatavissa kokonaispaketteina alan yrityksiltä, jolloin tuotannon ihmisten aika vapautuu muihin tehtäviin.

Olipa kyseessä muutamien ihmisten dokumenttituotanto tai iso realitytuotanto kaukaisessa viidakossa, tulisi työryhmään aina kuulua riittävästi ensiaputaitoisia henkilöitä. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää yhtä hiljattain hätäensiapukurssin* käynyttä henkilöä per osasto. Optimaalisessa tilanteessa koko työryhmä osaa antaa hätäensiapua ja elvyttää.

Ennen kuvausten käynnistymistä on hyvä myös varmistaa, että tuotannon oma ensiapu- ja muu turvallisuusvälineistö on kunnossa. Tuotannon koosta riippuen saatetaan tarvita useampia hätäensiapupakkauksia. Yhden hätäensiapupakkauksen tulisi aina olla saatavailla missä tahansa osassa lokaatiota alle puolessa minuutissa. Laajemmat ja pienempiin nirhaumiin tarkoitetut ensiapuvälineet voidaan säilyttää keskitetysti. On myös hyvä uhrata ajatus mahdollisen maallikkodefibrillaattorin eli sydäniskurin tarpeelle.

Tuotannon henkilökunnalla (myös alihankkijoilla!) tulisi riskien minimoimisesta huolimatta olla riittävän kattava vakuutus äkillisten tapaturmien varalta. Ulkomailla kuvattavien tuotantojen tapaturma- ja sairauskuluvakuutusten tulisi kattaa myös kiireelliset lääketieteelliset evakuointilennot Suomeen luotettavan kansainvälisen organisaation toimesta. Ilman vakuutusta potilaan evakuoinnin hintalappu voi kohota pahimmillaan kuusinumeroiseksi.

Yksi turvallisuussuunnittelun tärkeä osa-alue on suunnitelma sen varalle, että loukkaantumisia tai sairastumisia kaikesta huolimatta tapahtuu. Potilaan hyvinvoinnin kannalta keskeinen tekijä on mahdollisimman sujuva evakuointi jatkohoidon piiriin kulloinkin tarkoituksenmukaisella kulkuvälineellä. Suomessa kuvattavissa tuotannoissa evakuointikäyttöön voidaan esimerkiksi ennakolta nimetä yksi tuotannon käytössä oleva minibussi, jossa potilas pääsee tarvittaessa pitkälleen. Vaikeasti loukkaantuneet tai sairauskohtauksen saaneet pyritään kuljettamaan Suomessa aina ambulanssilla. Toisinaan on potilaan edun mukaista, että etenkin pitkien taipaleiden päästä potilasta lähdetään tuomaan ambulanssia vastaan. Evakuointiin varauduttaessa tulisi myös huomioida mahdolliset hankalat maastolokaatiot ja mönkijän käyttömahdollisuus. Ulkomailla tulisi selvittää ennalta helikopterievakuaation mahdollisuus, jos lokaatio on yli 1-2 tunnin ajomatkan päässä länsimaiset kriteerit täyttävästä sairaalasta.

Tuotannon turvallisuuteen liittyvien riskien kartoittamiseen kuuluu osaltaan myös riittävän hyvä tuntemus omasta työryhmästä.  Mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä pyrkiä selvittämään työryhmän jäsenten sellaiset sairaudet tai henkilökohtaiset seikat, joihin tuotannossa tulisi osata ennakolta varautua tai jotka tulisi muuten huomioida. Esimerkiksi vaikeasta allergiasta kärsivät tai epilepsiaa sairastavat henkilöt kantavat usein mukanaan omia kohtauslääkkeitä (EpiPen, Buccolam jne.), joiden annosteluun saatetaan tarvita toisen henkilön apua. Terveystietoja kerätessä on tärkeä pitää huolta ehdottomasta luottamuksellisuudesta ja salassapitovelvollisuudesta sekä huolehtia kaikin keinoin yksilön suojasta. Kerättyjä tietoja tulisi säilyttää GDPR-asetuksen mukaisesti ja äärimmäisen tietoturvallisesti.

Ulkomaille suuntautuvissa tuotannoissa tulisi harkita työryhmän jäsenten lähiomaisten yhteystietojen keräämistä mahdollisten hätätilanteiden varalta. Myös mahdollisten kriittisten lääkeaineallergioiden olisi hyvä olla työryhmän turvallisuudesta ja terveydestä vastaavan henkilön tiedossa.  

Mahdollisen lisäavun hälyttämisen kannalta on olennaista tietää aina kuvauslokaation mahdollisimman tarkka osoite ja tiedottaa se koko työryhmälle. Suomessa hätäkeskukset kykenevät hyödyntämään myös karttakoordinaatteja, jotka ovat helposti saatavilla esimerkiksi ilmaisen 112 Suomi -applikaation avulla. Lisäksi tulisi selvittää sellaiset ajoreitit, joita pitkin vähintään pakettiauto pystyy ajamaan mahdollisimman lähelle onnettomuuspaikkaa. Myös kuvauspaikalle ja sieltä pois siirryttäessä tulisi oma tarkka sijainti olla jatkuvasti tiedossa.

Lokaatioon ennalta tutustuttaessa tai viimeistään kuvausten käynnistyessä tulisi varmistaa, että hätäilmoituksen tekemiseen puhelimitse on jatkuva mahdollisuus. Jopa eteläisessä Suomessa on matkapuhelinverkoissa katvealueita. Tarvittaessa tulisi harkita satelliittipuhelinta tai muuta matkapuhelinverkosta riippumatonta viestivälinettä. Myös työryhmän keskinäisten kommunikaatiovälineiden (useimmiten radiopuhelinten) tulisi toimia riittävän luotettavasti ja kattaa koko kuvausalueen. Myös viestintävälineisiin liittyvissä asioissa on hyvä konsultoida turvallisuusasioiden ammattilaisia.*

Koko työryhmän tulisi olla tietoinen henkilöstä, joka on vastuussa lokaation turvallisuudesta, sekä toimintatavoista mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Työryhmän viestiliikenteessä voidaan käyttää turvasanaa (esimerkiksi ”tosivaara”), jolla ilmoitetaan tapahtuneesta tai uhkaavasta onnettomuudesta ja keskeytetään kuvaustoiminta välittömästi, kunnes tilanne on saatu hoidettua. Työryhmää tulisi myös tiedottaa ensiapuvälineiden sijainnista ja varoittaa mahdollisista riskeistä, kuten liukkaista pinnoista, jyrkänteistä tai erikoistehosteista.

Kuvauspaikalla tulisi olla mahdollisuus päästä tarvittaessa suojaan sääolosuhteilta. Kesällä riittänee sateenpitävä ja auringolta varjoa antava katos, talvella kyseeseen voi tulla erillinen lämmitettävä teltta. Työskentely-ympäristön tulisi olla valaistu myös silloin, kun kuvausvalaisimet eivät ole päällä.

Myös väsymys, jano, nälkä ja palelu lisäävät merkittävästi onnettomuusriskiä. Työryhmälle tulisi kesähelteellä olla tarjolla kivennäisvettä, talvella esimerkiksi lämmintä mehua. Kuvauspäivän päättyessä erityisesti kuljettajien ja raskaita esineitä liikuttelevien henkilöiden tulisi olla riittävän levänneitä.  

Onnettomuustilanteessa on tärkeä tunnistaa, että onnettomuus todella on tapahtunut sekä pyrkiä samalla muodostamaan kokonaiskuva tilanteesta. Mitä on tapahtunut? Kuinka monta potilasta? Onko kukaan puristuksissa, pudonnut tai muuten jumissa? Myös onnettomuustilannetta tulisi määrätietoisesti johtaa, kuten muutakin kuvauspaikalla tapahtuvaa toimintaa.

Loukkaantuneelle tai äkillisesti sairastuneelle tulisi aina antaa tarkoituksenmukaista hätäensiapua.* Tärkeintä on uskaltaa auttaa ja toimia saadun koulutuksen mukaisesti. Tarvittaessa potilas tulisi hätäsiirtää turvallisempaan ympäristöön, jos potilasta uhkaa välitön uuden loukkaantumisen riski. Mikäli paikalle tarvitaan lisäapua, tulisi hätäilmoitus tehdä mielellään potilaan luota. Hätänumeroon soittaminen ei kuitenkaan saisi viivästyttää välittömän henkeä pelastavan ensiavun, kuten massiivisen verenvuodon tyrehdyttämisen tai elvytyksen aloittamista.

Jos tuotantoon on palkattu ensihoidon tai turvallisuuden ammattilaisia, on vastuu lisäavun hälyttämisestä lähtökohtaisesti heillä tilanteen arvioinnin ja potilaan kohtaamisen jälkeen, ellei muuta ole sovittu. Hätäilmoituksessa tulisi käydä ilmi onnettomuuspaikan tarkka sijainti, mitä on tapahtunut, minkälaista apua on annettu ja onko riskiä tilanteen eskaloitumiselle tai lisävahingoille.

Hätäensiavun antamisen ja hätäilmoituksen tekemisen jälkeen tulisi pyrkiä estämään lisävahinkojen syntyminen esimerkiksi siirtämällä muu työryhmä kauemmaksi vaara-alueelta. Mahdolliset alkavat tulipalot tulisi pyrkiä sammuttamaan käytettävissä olevalla alkusammutuskalustolla. Potilaan lämpimänä pysymisestä on hyvä pyrkiä huolehtimaan aktiivisesti ennen ammattiavun saapumista. Suomalainen ilmasto altistaa lähes ympäri vuoden nopeasti hypotermialle eli alilämpöisyydelle.

Jos paikalle on pyydetty lisäapua, kuten ambulanssi tai palokunta, tulisi onnettomuuspaikalle järjestää työryhmän toimesta mahdollisimman selkeä opastus ennalta suunniteltua reittiä pitkin.

Ulkomailla ja erityisesti eksoottisissa lokaatioissa kuvattavissa tuotannoissa tapahtuvissa onnettomuuksissa voi olla potilaan edun mukaista, että potilas pyritään evakuoimaan jatkohoidon piiriin jo aikaisessa vaiheessa. Toisinaan kuljetusmatkat kelvolliseen terveydenhuollon yksikköön voivat olla pitkiä eikä soveltuvia viranomaisresursseja ole välttämättä järjellisessä ajassa saatavilla. Tällaisissa tilanteissa on tarpeen harkita vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja, kuten tuotannon autoa, taksia, venettä tai jopa helikopteria, jos sellainen on käytettävissä. Maasto-olosuhteissa voidaan hyödyntää mönkijää, jonka kärryyn potilaan saa tarvittaessa pitkälleen. Potilaalle on hyvä pyrkiä järjestämään työryhmän henkilökuntaan kuuluva saattaja mukaan, ideaalitilanteessa ensihoidon ammattilainen.*

Mitä vakavampi onnettomuus, sitä merkittävämpään rooliin tuotannon sisäinen ja ulkoinen viestintä nousee. Onnettomuustilanteiden varalta tuotannossa olisi hyvä olla ennalta laadittu viestintäsuunnitelma. Sekä työryhmä että omaiset ja usein myös media kaipaavat lisätietoja tapahtuneesta. Onnettomuustilanteissa on suuri riski erilaisten huhujen ja juorujen leviämiselle etenkin silloin, jos oikeaa ja varmennettua tietoa ei haluta tai kyetä jakamaan. Toisaalta on myös tärkeää kunnioittaa potilaan yksityisyyden suojaa ja pidättäytyä jakamasta yksittäisen henkilön terveystietoja.

Kuvauslokaatiossa tapahtunut onnettomuus voi ymmärrettävästi aiheuttaa järkytystä työyhteisössä. Tilanteesta riippuen olisi hyvä harkita vapaamuotoisen purkukeskustelun järjestämistä työryhmän jäsenten kesken mahdollisimman pian, mielellään vielä saman kuvauspäivän aikana. Tarvittaessa myös virallisempi purkukeskustelu (engl. ”defusing”) ammattilaisen johdolla voi tulla kyseeseen. Työryhmän hyvinvointia tulisi arvioida uudestaan vielä muutaman päivän kuluttua. Eniten henkisen tuen tarvetta on yleensä onnettomuuden uhrilla. Alkuvaiheessa jopa useita kertoja päivässä.

Onnettomuustilanne ja -paikka on ensiavun ja mahdollisen evakuoinnin jälkeen hyvä dokumentoida mahdollisen jatkoselvittelyn takia. Onnettomuuspaikasta ja onnettomuuteen liittyneistä asioista (ajoneuvot, työvälineet, olosuhteet jne.) voi olla hyödyllistä ottaa valokuvia (muista yksityisyyden suoja!). Tapahtumien kulun kirjaaminen ylös kellonaikoineen helpottaa tilanteen analysointia myöhemmin. Silminnäkijöiden nimet ja yhteystiedot on myös hyvä ottaa talteen.

Lopuksi on hyödyllistä reflektoida tapahtunutta. Aiheuttaako tilanne muutoksia tuotantoon välittömästi tai myöhemmin? Miten vastaavia onnettomuuksia voitaisiin välttää jatkossa? Tulisiko potilasta ja mahdollisesti muuta työryhmää huomioida vielä jotenkin?